Sattuipa tuossa jokin aika sitten silmiini uutinen.
Minusta aika hauskaa, että immateriaalioikeuksien vastustajat ovat nyt penäämässä oikeuksiaan.
Juu, ymmärrän kyllä, että monet “aatteelle” myötämieliset ovat sitä mieltä, että kyse on kahdesta täysin eri asiasta. Piraatit haluavat vain jakaa ja monistaa, se ei ole keneltäkään pois, kun taas nyt piraattien logo on rekeisteröity, ja sitä ei saa enää käyttää muut kuin rekisteröijä.
Tässä nyt on vain kyse siitä, että tätä mieltä olevat tahot katsovat asiaa väärältä kantilta. Kyse ei ole siitä, minkälaista vahinkoa on tehty, vaan siitä, että kenellä on oikeus päättää aineettomien omistuksien käytöstä.
Tekijänoikeuksissa ei ole kyse korvauksista vaan oikeudesta päättää omista luomuksistaan. Tekijällä on ja täytyy olla oikeus päättää teoksensa käytöstä. Musiikin saralla käytön organisointi annetaan yleensä levy-yhtiöille, kirjallisuudessa kustantamoille. Mutta tämä on sitten sopimustekniikkaa, jossa tekijä päättää ihan itse, millaiset ehdot hän hyväksyy.
Mutta kun teosta aletaan levittämään ja kopioimaan tämän mahdolllisen sopimuksen ulkopuolisin keinoin, on tekijän kontrolli teokseensa hylätty. Teoksen jakamisesta ja käytöstä saatava korvaus on sinänsä sivuseikka.
Tämä lähtökohta tekijänoikeuksiin unehtuu kovin helposti talouskeskeissyyden vallassa, jossa vain rahalla tuntuu olevan merkitystä.




