Tuossa eilen päivällä laitettiin lapsia päiväunille. Minä luin satua vanhemmalle ja vaimo imetti pienempää.

Eipä vaimokulta muistanut, siinä makuuhuoneeseen käydessään, että ovesta irtosi kahva aamulla, vaan torppasi oven kiinni. Ovissamme on semmoiset uudehkot kahvat, jotka on kiinni siinä pyöriäisessä helassa eikä sokkatapilla siinä neliötapissa, kuten vanhemmat kahvat. Tästä syystä en ollut saanut kahvaa vielä korjattua.

Nooh, sadunluku kesken, vaimo sai vaavin ruokittua. Oveapa ei saa auki. Kahva roikkuu hervottomana, ulkopuolen hilujen lojuessa lattialla oven takana…
Kännyköitä ei ole, että voisi soittaa huoltomiehelle, joka aurasi tuolla hetkellä lunta ulkona. Ainoa avautuva ikkuna on pikkiriikkinen tuuletusräppänä, josta kyllä voi huutaa ulos, mutta ulkona oleva ei näe mistä ääni tulee. Eikä sitäpaitti ulkona ollut ketään, paitti se huoltomies, joka istui mölyävässä traktorissa (tai mikä lie auraveihe se oli), eikä takuulla kuulisi jotain epämääräistä huutoa.
Siinäpä sitten olimme. Lukittuna huoneeseen, jossa kyllä ilma riittäisi, mutta ainoa syötäväksikelpaava on varattu vauvan ruuoaksi. (Ja on sitäpaitti ällöttävää makeaa litkua.) Kuulisikohan joku, jos tuosta räppänästä kuitenkin huutaisi. Jos toinen samalla heiluisi ikkunassa. Kauankohan menisi, ennen kuin joku oikeasti ihmettelisi, missä sitä ollaan.

Hetkellisen laatikoittenpenkomisen jälkeen yhyytin kuitenkin äitiyspakkauksen mukana tulleet tarkoitukseensa liki kelvottomat kynsisakset. Näillä saksilla sain sitten ruuvattua sisäpuolen ovenkahvan irti, kuten myös tuuletusräppänän kahvan, jolla sitten saatoin kääntää oven auki. sakset olivat niin hyvät ruuvimeisselinä, etten edes vaivautunut hakemaan oikeaa ruuvaria laittaakseni ikkunan kahvan takaisin paikoilleen.

Yllättäen Ihmemiehen tunnari alkoi soimaan päässäni.