Ajattelinpa kertoa oman mielipiteeni suunnitellusta presidentin valta-aseman muutosaikeista.
Ensiksikin, olen sitä mieltä, että ihmiset tykkäävät äänestää presidentinvaaleissa, koska niissä ääni menee juuri sille henkilölle, kenelle on tarkoituskin (d’Hondtin ääntenlaskumenetelmällä näin ei välttämättä käy). Äänestysprosenttia kasvattaa myös se, että kyseessä on henkilövaali, jossa ehdokkaita on helposti hallittava määrä, jolloin äänestäjät ovat paremmin selvillä ehdokkaiden eroista.
Siitä huolimatta, että kansa arvostaa presidenttiä (tai ehkä juuri siksi) ollaan presidentin valtaa siirtämässä jatkuvasti pääministerille. Jo nykyisellään Suomessa pääministerillä on enemmän valtaa kuin kenelläkään muulla. Olkoonkin, että pääministeri on tekemisistään periaatteessa vastuussa eduskunnalle, ei kansalla varsinaisesti ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen kuka ylintä valtaa suomessa pitää tai mitä tälle vallanpitäjälle tapahtuu kun hän menettää kansan suosion.
Presidentin valta taasen on ongelmallista siitä syystä, että presidentti vastaa suoraan kansalle, jolloin presidentin luottamusta mitataan vain kuuden vuoden välein.
Minusta toimiva ratkaisu voisi olla se, että lakkautetaan presidentin virka kokonaan. Vallattomalla presidentillä ei tee mitään. Samalla alistettakoon pääministerin virka suoralle kansanäänestykselle. Ehdokasasettelu tehtäisiin nykyisen presidentinvaalin tavvoin. Pääministerinvaali suoritettaisiin eduskuntavaalin yhteydessä ja toimikausi olisi yhtenevä eduskunnan toimikauden kanssa. Samalla voitaisiin rajoittaa pääministerin virkakaudet kahteen. Pääministerin ero aiheuttaisi tällöin tietenkin automaattisesti uudet eduskuntavaalit. Näin toimien saisimme suoraan kansan valitseman pääministerin, joka entiseen tapaan olisi vastuussa eduskunnalle.
Näin tomien osa poliittisesta vallasta siirrettäisiin pois puoluekoneistolta kansalle, jolle se mielestäni kuuluu. Presidentin viran lakkauttamisesta koituvat säästöt todennäköisesti kattaisivat satunnaisten uusintavaalien kustannukset.




