Kansallisen korvapuustipäivän (ilmeisesti jo 9. ei mulla moisesta ole aiemmin ollut mitään hajua) kunniaksi teinpä hieman korvapuusteja.
(Mää minkään korvapuustipävän kunniaksi niitä tehny. Ihan omaksi ja perheeni iloksi. Koko pullaidea oli saanut alkunsa jo ennen kuin mistään korvapuustipäivästä kuulinkaan.)
Tuli tolkuttoman hyviä, kuten yleensäkin.
Hiemanhan nuo on muotopuolia, mutta maku korvaa sen.
Ja mikäkö on hyvän korvapuustin salaisuus? Millä tehdään korvapuustista meheviä ja kaikenpuolin oivallisia.
Jauhopussien kyljissä olevat ohjeet on ihan hyviä lähtökohtia, mutta niissä on pari perustavanlaatuista virhettä.
Ensiksikin vain ja ainoastaan voita tulee käyttää. Taikinaan voi kannattaa lisätä viimeisenä ja sulattamatta. Siis huoneenlämpöinen köntti voita vaivataan taikinaan. Näin tullaan vaivanneeksi tarpeeksi pitkään, kun voi on saatava taikinaan tasaisesti. Pitkä vaivaus tekee kuohkeamman pullan.
Toinen tärkeä on täyte. Voita pitää olla, mutta ei sen kanssa tartte lutrata. Suhtkoht maltillinen määrä riittää, mutta pihistellä ei saa. Voikerroksen pitää olla selkeästi olemassa. Tässä voita saa, ja kannattaakin hieman sulattaa pehmeämmäksi, mutta ei juoksevaksi.
Kanelia maun mukaan.
Ja TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ: Aivan tolkuttomasti sokeria sinne väliin. jos taikina on n. ½l ja se jaetaan neljään osaan, niin kuhunkin osaan saa väliin laittaa n. desilitran verran hienoa sokeria (ehkä enemmänkin, en ikinä mittaa aineksia). Siis ihan selkeä valkoinen kerros. kaneli vain vähän pilkistää sokerin alta (paitti jos voi sulahti liikaa, niin silloin sokerikin liukenee).
Sitten 225° ja kymmenisen minuuttia, hieman uunista ja mieltymyksestä riippuen.
Jos paiston jälkeen leivinpaperi on jotain muuta kuin käyttökelvoton, olet käyttänyt liian vähän sokeria ja / tai voita.
Tuommoinen kuvassa oleva pitko tehdään ihan tavallisesta korvapuustikääröstä (siis ennen leikkuuta) saksilla. Leikataan taikinaan vinosti yli puoleen väliin, ja taitetaan “yli”. joka kolmas taitetaan oikealle, joka kolmas keskelle ja sitten keskelle. Helppoo.





