Tuossa jokin aika sitten, kun uutisoitiin kovasti tästä nuuskaoikeudenkäynnistä ja sen tuomioista, pidin tilannetta oikeudenmukaisena ja hyvänä. Tupakka on kamalaa tavara, ja kaikki keinot sen käytön estämiseksi on käytettävä!

Tänään kuitenkin lukiessani Helsingin Sanomista kuinka EU:n Terveyskomissaari ojensi Astrid Thorsia nuuskan vapauttamiskampanjasta alkoi tilanne lähinnä ärsyttämään.

On täysin naurettavaa, että nuuska on kielletty EU:ssa samaan aikaan kun huomattavasti suurempia terveyshaittoja aiheuttava poltettava tupakka on sallittu. Todistettavasti nuuska aiheuttaa vähemmän syöpää ja muita haitallisia vaivoja kuin tavallinen tupakka syöpäjärjestöt Wikipedia. Olkoonkin, että nuuskan suurempi nikotiinipitoisuus aiheuttaa herkemmin suurempaa riippuvuutta. Minkäänlaista epäilystä ei ole sen sijaan siitä, että tupakka aiheuttaa terveydellisiä ongelmia niin sen polttajille kuin sivullisillekin, passiivisille tupakoitsijoille. Kuitenkaan tupakan polttoa ei rajoiteta mitenkään, ravintoloita ja työpaikkoja lukuun ottamatta. Alkoholia ei saa nauttia julkisesti, paitsi puistoissa aiheuttamatta haittaa muille puiston käyttäjille. Alkoholia voi kuitenkin käyttää järkevästi, vaikkapa kaupan edessä, ilman, että siitä on haittaa kenellekkään, edes alkoholin juojalle. Tupakkaa sen sijaan saa polttaa missä vain, huolimatta siitä, että se poikkeuksetta aiheuttaa haittaa tupakoimattomille ohikulkijoille.

Nuuskasta ei olisi haittaa muille. Nuuskasta kärsivät vain nuuskaajat. Toki voidaan puhua käytettyjen nuuskamällien esteettisistä haitoista, josko nekin ovat minusta pienemmät kuin tupakantumppien aiheuttama visuaalinen kärsimys.

Jos EU ja Suomen Valtio haluaisivat olla johdonmukaisia, kiellettäisiin tupakan julkinen käyttö samoin perustein kuin alkoholinkin julkinen käyttö, ja tupakan myynti ja maahantuonti myyntitarkoituksessa, kuin on kielletty nuuskan myynti ja maahantuonti. Tämänlaista johonmukaisuutta ei kuitenkaan tulla näkemään lähiaikoina. Ja syynä on raha.

Naurettavin kohta tuossa HS:n uutisessa oli tämä:

Vainio muistuttaa, että ruotsalainen Swedish Match markkinoi ja lobbaa nuuskaa erittäin aktiivisesti.

Eiköhän perinteinen tupakkateollisuus ole kuitenkin yksi merkittävimmistä poliittisista lobbaajista maailmassa. Pienen Swedish Matchin lobbaamisen vertaaminen BAT:n, Altria Groupin (aik. Philip Morris) ja muiden kaltaistensa toimintaan on naurettavaa. Suuret tupakkayhtiöt käyttänevät enemmän rahaa lobbaamiseen, kuin mitä on Swedish Matchin koko liikevaihto (12,5 Milj. Kruunua). En kehtaa väittää, että virkamiehiä ja poliitikkoja järjestelmällisesti lahjottaisiin, siihen eivät hallussani olevat todisteet riitä; josko en pitäisi mitenkään suurena ihmeenä, vaikka näin tapahtuisikin. Puhumattakaan sitten tupakkayhtiöitten mainonnasta. Tupakan mainontaan käytetään rahaa n 10 miljardia euroa vuodessa. Se on aika paljon enemmän kun 12 milj. kruunua. (jos et osaa laskea, se on yli 8000 kertaa isompi summa)

Minun mielestäni nuuskan myynnin kiellolle ei ole juurikaan perusteita, mutta tupakan myynnin kiellolle olisi. Kyllä se on tavallinen poltettava tupakka, joka suomalaisia nuoria koukuttaa ja joka aiheuttaa suuria terveysongelmia. Tämänkaltainen yhden tuotteen kieltäminen muitten haitallisempien tuotteitten ollessa sallittuja on lähinnä huvittavaa pelleilyä, jolla yritetään vaikuttaa vastuullisilta.

Lopetan kiittäen ja kunnioittaen Astrid Thorsia, joka uskaltaa olla ministerinä kansalaistottelematon. Lisää tälläista!